Markkinointiviestinnän viikko

2.6.2010

TAJ ry osallistuu myös tänä vuonna yhteistyökumppanina 26.-27. lokakuuta pidettävään markkinointiviestinnän viikkoon Wanhassa Satamassa, Helsingin Katajanokalla. Tapahtuma on kohdennettu markkinoinnin, mainonnan ja viestinnän ammattilaisille ja päättäjille. Viime vuonna tilaisuuden kävijämäärä oli lähes 3 500.

Osallistujatutkimuksen mukaan kävijät työskentelivät tasaisesti kaiken kokoisissa organisaatioissa ja suurin osa palvelutoimialalla. Tehtäväalueekseen kävijät ilmoittivat markkinoinnin, viestinnän ja tiedotuksen sekä markkinointiviestinnän suunnittelun ja jonkin verran myös myynnin ja henkilöstöhallinnon.

Tärkeimmät tekijät osallistumispäätökseen olivat ajan tasalla pysyminen ja kiinnostus seminaariohjelmaan. Tämän vuoden ohjelmasta saamme tietoa loppukesästä