Kysynnän ja tarjonnan laki?6.5.2010 19:23

Muutin vuosi sitten kotiseudulleni, noin 5000 asukkaan maalaiskuntaan asuttuani 16 vuotta muualla. Odotin mielenkiinnolla, saanko uutena asukkaana tervetulopostia kunnasta. En saanut. Kolmen kuukauden kuluttua tosin tuli kutsu uusien kuntalaisten päivään paikalliselle museolle. Sinne en päässyt.

Olin vanhempainvapaalla ja aloin etsiä tietoa aktiviteeteista itselleni ja tyttärelleni. Kunnan sivuilta? Vähän. Neuvolasta? Joo - ilmoitustaululta ja kysymällä. Tutuilta ja sukulaisilta sai myös vinkkejä.

Liityin yhden urheiluseuran jäseneksi ja ilmoitin tyttäreni muskariin.

Urheiluseuran kotisivut ovat mallikkaat. Niitä päivitetään ja seura ilmoittaa myös paikallislehden seurapalstalla ja kunnan nettisivujen tapahtumissa. Sähköpostia tai paperipostia sen sijaan en ole saanut.

Muskari-ilmoittautumisesta (tekstiviestillä) ja ilmoittautumisen vahvistuksesta meni kolme kuukautta ennen kuin muskari alkoi. Onneksi säilytin vahvistustekstiviestin, sillä muuta ilmoitusta tai muistutusta ei tullut. Yhdistyksen verkkosivuilla ei myöskään ollut mitään lisätietoa. Harhailin ensimmäisellä kerralla vanhassa koulussani ja muistelin missä musiikkiluokka oli ollut. Luokan sijainti oli tietenkin muuttunut, vaan löysinpä silti perille.

Nykyään olen tottunut siihen, että tietoa ja muistutuksia haluamistani asioita saan esim. postin, sähköpostin, RSS-syötteen tai Facebookin välityksellä. Tieto tulee luokseni. Sen sijaan nyt päädyin tiedon saajasta tiedon hakijaksi tai ainakin janoajaksi.

Jouduin asettamaan viestintävaatimukseni uudelle tasolle. Kunnalle palkattuine työntekijöineen (ei tiedottajaa) en tosin anna armoa niin helposti kuin vapaaehtoisvoimin toimiville yhdistyksille. Aina voin kuitenkin antaa korjaavaa palautetta. Tai jos viestinnän laiminlyönti yhdistyksissä ärsyttää tarpeeksi, niin ei auta muu kuin mennä mukaan vapaaehtoiseksi.

Ai niin, tätä nykyä myös tiedän, että tärkeä tiedotuskanava on kaupan ilmoitustaulu.

Marika Ojala
TAJ:n puheenjohtaja


Kirjoitusta on viimeksi muokattu: 8.5.2010 22:41

AtomRSS
Kommentoi kirjoitusta
*

*

* Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.